Vuonna 2013 Turun linnassa kuhisi aivan uudella tavalla, kun Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuvaa kuvattiin. Länsi-Suomen elokuvakomissio houkutteli suurtuotannon tarinalle sopivaan historialliseen ympäristöön ja perusti Puvustamon luomaan satoja rooliasuja näyttelijöille ja avustajille. Elokuva tuli tunnetuksi upeasta puvustuksestaan, josta pukusuunnittelija Marjatta Nissinen voitti parhaan pukusuunnittelun Jussi-palkinnon vuonna 2016. Nyt osa puvuista on palannut Turun linnaan, kun Marianna Films……
Business Turun ja Turun AMK:n juuri päättyneen alueellisen kehittämisen (AKKE) yhteishankkeen tuloksena syntynyt FutuXR-strategia tarjoaa kattavan suunnitelman XR-teknologioiden (eXtended Reality) integroimiseksi alueen työ- ja koulutuselämään. Teksti: Reima Anttila Kuva: Diego PH / Unsplash Mitä on XR? Käsitteenä XR viittaa immersiivisiin ympäristöihin, joissa aidot ihmiset, esineet ja näkymät yhdistyvät tietokoneiden tai audiovisuaalisten laitteiden luomiin elementteihin. XR……
Kuvassa: Jani Pelkonen (vas.), Terhi Riuttamäki, Jarkko Karvinen Terveysteknologiayhtiö Uniogen sai käyttöönsä tarvitsemaansa asiantuntemusta ja laitteistoa Turun ammattikorkeakoulusta TKI-setelin avulla. Olemme astumassa Turun ammattikorkeakoulun kemiantekniikan laboratorioon, Labriikkiin. Suojalasien ja laboratoriotakin varustamana bio- ja kemiantekniikan koulutusvastaava Jani Pelkonen esittelee kylmäkuivauslaitetta, jota voidaan käyttää kuivaamaan esimerkiksi astronauttien ruokaa. Terveysteknologiayhtiö Uniogen tarvitsi juuri tällaista laitetta nanopartikkeliprojektiaan varten. Nestemäisessä……
Turun korkeakoulujen tekniikan opiskelijahakumäärät ovat noin nelinkertaistuneet vuodesta 2018. Vuonna 2018 tekniikan alan hakijoita oli 2690, tämän vuoden kevään yhteishaussa 10 691. Myös aloituspaikkojen määrässä on tapahtunut merkittävää kasvua. Korkeakoulujen hankkima kilpailtu tutkimusrahoitus tekniikan alalla on samalla noin kolminkertaistunut 40 miljoonaan euroon. ”Hallitusohjelman tavoite nostaa maamme tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä……
Teksti: Johanna Helmiö. Johanna työskentelee yritysneuvontapäällikkönä Business Turussa, joka on yksi Digiyritysneuvonta-hankkeen toteuttajaorganisaatioista. Digipalvelut ovat ehdottomasti yritysneuvonnan päivän puheenaihe juuri nyt. Kun yritykset satsaavat oikeisiin digitaalisiin ratkaisuihin, voimme odottaa näkevämme parannuksia niin työntekijöiden sitoutumisessa kuin asiakastyytyväisyydessäkin – sekä asiakkaan että yritysneuvontaorganisaatioiden saralla. Digitaaliset työkalut eivät ainoastaan tee arjestamme sujuvampaa, vaan myös parantavat työhyvinvointiamme. Miten digitaaliset……
Business Finland on myöntänyt merkittävän rahoituksen Turun yliopiston johtamalle laajalle konsortiohankkeelle, jonka tavoitteena on tulevaisuudenkestävä tuotantolaitos. Business Finlandin, yritysten ja yliopistojen rahoittaman hankekokonaisuuden budjetti on yhteensä 11,7 M€. LifeFactFuture-hanke yhdistää life science – ja teknologiayritysten huippuosaamisen sekä suomalaiset tutkijat. Rahoituspäätös on erinomainen esimerkki julkisten tutkimus- ja kehittämispanostusten suuntaamisesta tärkeään tutkimusyhteistyöhön korkeakoulujen ja yritysten välillä. Konsortioon……
Business Turun ja Turun ammattikorkeakoulun järjestämä Energy Tomorrow 2024 -seminaari kokosi eilen 14.5.2024 energia-alan tuoreimmat kuulumiset Turkuun. Tapahtumassa kuultiin kuinka energia-alan pioneerit tarttuvat heitä kohtaaviin haasteisiin ja luovat uutta innovatiivista ja resurssiviisasta liiketoimintaa. Iltapäivällä Microsoftin rakennuttajapäällikkö Frej Werner kertoi Fortumin kanssa yhteistyössä tehtävästä projektista, jossa hyödynnetään Microsoftin uuden datakeskuksen hukkalämpö Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisen lämmittämiseen….…
Turun tunnetuin yksityisetsivä, Jussi Vares, palaa valkokankaille lokakuussa, kun Vares X saa ensi-iltansa. Vares X on kuvattu täysin Turussa ja Länsi-Suomen elokuvakomissio tukee elokuvan kuvauksia. Jussi Vareksen roolissa nähdään Leo Sjöman ja Jasper Pääkkönen palaa Kyypakkauksen rooliin. Perjantaina 3.5.2024 Vares X -elokuvan jännittäviä toimintakohtauksia kuvattiin Turun satamassa Pansiossa. Sataman miljöö tarjosi upeat puitteet hurjille takaa-ajoille……
Turun seudun startup-ekosysteemi kutsutaan jälleen osallistumaan toiseen vuotuiseen startup-selvitykseen. Selvitys toteutetaan vuosittain. ”Selvitys tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden koko seudun startup-yrityksille tuoda esiin oman panoksensa ja vaikuttaa alueen kehitykseen”, Business Turun palveluvastaava Elias Savonlahti sanoo. Viime vuonna tehty ensimmäinen Turun alueen startup-selvityksessä yritykset ennustivat voimakasta kasvua, vuoteen 2021 verrattuna liikevaihdon kasvua ennakoitiin vuodessa tulevan tunnistetuilta 125 yritykseltä……
Kaisa Rastimon uutuusdokumentin Nasrin’s Voicen Turun ensi-ilta pidettiin 20.4. Lähes täysi sali seurasi Nasrin Ebrahimin tarinaa, johon liittyivät niin ihmissalakuljettajat, alaikäisenä solmittu avioliitto kuin lapsikaappauskin. Suomessa asuvien maahanmuuttajanaisten taustoihin liittyy usein ihmiskauppaa. Elokuva kertoo yhden tällaisen tarinan. Kun 13-vuotiaan Nasrin Ebrahimin kättä pyydettiin tämän isältä, ei hän olisi voinut arvata, mihin avioliitto johtaisi. Iranilaissyntyinen Ebrahim……