Yrittäjä, nosta oma hyvinvointisi ykköseksi

|

Yrittäjän työhyvinvointi on asia, jonka pitäisi olla kullanarvoisessa asemassa ihan jokaisella yksittäisellä yrittäjällä kuin myös yhteiskunnallisella tasolla, ja hyvin yksinkertaisesta syystä. Jos yrittäjä uupuu, kuka pyörittää toimintaa?

Kirjoittajavieraamme Johanna Paalasmaa Luotsi Työelämäpalvelu Oy:sta kuuluu Turku Science Park Oy:n Yrityspalveluyhdistyksen verkostoon, jonka asiantuntijoilta voit saada kauttamme maksutonta kertaluontoista asiantuntija-apua liiketoiminnan eri osa-alueille.

Jos yrittäjä uupuu, vastoinkäymiset kasautuvat useasti ja tuntuvat kahta kauheammilta, näkökulmat kapenevat radikaalisti eikä luovia, uutta synnyttäviä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin kerta kaikkiaan synny eikä energiaa myöskään ole eri vaihtoehtojen testaamiseen. Elämästä tulee selviytymistaistelua, joka yleensä johtaa myös yritystoiminnan merkittävään vaikeutumiseen. Riippuen tietenkin yritystoiminnasta, mutta kolhuitta ei säästy yleensä kukaan. Ja lopulta omaa jaksamista ja hyvää toimintakykyä ylläpitävät asiat ovat kuitenkin jopa kliseisen yksinkertaisia.

Vuosi 2023 on juuri alkanut, ja tarjoaa luontevasti uuden mahdollisuuden tehdä asioita tänä vuonna toisin kuin aiemmin. Tee päätös, että tänä vuonna laitat oman hyvinvointisi ykköseksi, jotta jaksat, pystyt, innostut ja voit kokea iloa siitä, mitä teet. Kyynisyys loistaa poissaolollaan silloin, kun meillä itsellämme on hyvä olla. Eikö kuulostakin hyvältä? Tunti päivässä itseesi tuo tehokkuudessa paljon enemmän lisää kuin ottaa.

Tässäpä siis tärkeitä kulmakiviä tarkistettavaksesi – kuinka hienolta sinun yrittäjävuotesi 2023 näyttää pienen uudelleen säädön jälkeen? Kokeile ja ylläty!

Tärkein työkalusi – sinä itse

Omat aivosi ovat tärkein tietokoneesi ja kehosi tärkein moottorisi. Yrittäjälle itsensä johtaminen on avainsana. Huolehditko kehosi toimivuudesta? Lihakset tarvitsevat käyttöä toimiakseen, nivelet liikettä, muista myös rasituksen ja levon tasapaino! Annatko aivoillesi sen tarvitsemaa ravintoa ja huoltoa, jotta se toimii eikä tilttaa? Ei dieselautokaan käy bensalla pitkään ennen kuin tilttaa. Pidä myös mielessä kosketus itseesi, se kuka olet.

Oma päämäärä selkeänä ja askeleet sitä kohti

Jos et tiedä, mitä haluat tehdä, minne mennä tai viedä toimintaasi, miten voi tietää miten toimia? Tekemisestä tulee epämääräistä haahuilua, joka turhauttaa ja vie turhaa aikaa, aiheuttaa turhaa stressiä, kuormitusta ja ahdistusta.

Ympäröi itsesi ihmisillä, joista inspiroidut, energisoidut, saat tukea ja kannustusta

Usko hyvään eli oman mielen hallinta

Vaikka mielesi välillä tehokkaasti yrittääkin, älä anna sen hukuttaa itseäsi negatiiviseen suohon. Käännä tietoisesti katseesi, vaikka väkisin, positiivisiin asioihin. Niitä löytyy aina.

Anna aikaasi myös muille itsellesi tärkeille asioille

Ne ovat niitä asioita, joista voimaannut ja nautit. Niitä pitää näkyä ajankäytössäsi ihan joka viikko. Joka päivä teet valintoja eri arvojen välillä. Valitse siis sellaiset valinnat, joiden kanssa sinun on hyvä elää.

Puhu, puhu ja puhu

Ääneen puhuttaessa asiat saavat yleensä uudelleen ne oikeat, realistiset mittasuhteet ja jäsentyvät joksikin paljon järkevämmäksi, kun niitä puhuu päästään ulos. Monesti myös ratkaisu löytyy tässä vaiheessa.

Palkitse itseäsi

Kuka muu sinua palkitsee, jos et sinä itse? Usko pois, olet palkintosi ansainnut.

Laita hyvä kiertämään

Hyvän tekemisellä on kaksisuuntainen vaikutus; saajalle tulee hyvä mieli, mutta myös antajan mieli saa hyvää osakseen. Hyvä tulee hyvän luo, aina.

Muistathan, ettei yksin kenenkään tarvitse selvitä. Apua on tarjolla monenlaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Yhteistyössä on paljon enemmän voimaa. Pyydä rohkeasti apua asiassa kuin asiassa! Minä ja moni muu osaajakollegani Turku Science Park Oy:n Yrityspalveluyhdistyksen verkostossa olemme apunasi, kun sitä tarvitset.

Kokeilemalla, uskaltamalla, erehtymällä, nousemalla: niistä syntyy VOIMA!

Voimauttavaa vuotta 2023 ihan jokaiselle!

Johanna Paalasmaa
Työhyvinvoinnin ja henkilöstöjohtamisen asiantuntija, yrittäjä
Luotsi Työelämäpalvelut Oy


Artikkeli on julkaistu lyhennettynä Varsinais-Suomen Yrittäjät lehdessä ja verkossa 27.1.2023.

Yrittäjät järjestää 22.2.2023 klo 9:30-11 maksuttoman webinaarin
Ota breikki – mielen hyvinvointia ja rentoutumista yrittäjille.
Ilmoittaudu mukaan Yrittäjien verkkosivuilla.