Siirry sisältöön

Uutiset

Peteriltä vinkit yrittäjyyttä pohtivalle

  • Jo tuhansia yrittäjäksi ryhtyneitä palvellut yritysneuvonta Potkuri on osa Turku Science Park Oy:n palvelukokonaisuutta
  • Kasvanut kumppanijoukko avaa Potkurin asiakkaille entistä laajemman tukiverkoston
  • Peter Lostedtin voit tavata Potkurin tiloissa Turku Science Park Oy:n pääkonttorissa Joukahaisenkatu 3:ssa, ICT-Cityn A-portaan neljännessä kerroksessa

Åbo Akademista vuonna 2006 valmistunut Peter Lostedt on työskennellyt yrittäjille suunnattujen neuvontapalveluiden parissa oikeastaan koko työuransa ajan. Myöhemmin myös yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon suorittanut Peter aloitti uransa vakuutus- ja rahoitusalalla, mutta siirtyi Potkurin yritysneuvojaksi vuonna 2011. Potkurin viidestä yritysneuvojasta kolme on keskittynyt neuvontaan kokopäiväisesti. Peterillä osa viikosta kuluu tällä hetkellä kansainvälisessä yhteistyöhankkeessa, jossa vaihdetaan kokemuksia ja ideoita neuvontatyön kehittämiseksi.

– Työni on monipuolista ja haastavaa, mutta myös antoisaa kun on onnistunut olemaan avuksi. Asiakkaat ovat myös taustoiltaan hyvin erilaisia. Asiakastapaamisistani noin puolet käydään suomeksi, neljännes ruotsiksi ja neljännes englanniksi.

""

Potkurin tapaamisissa ja kahdesti kuussa järjestettävissä startti-infoissa käy vuosittain pitkälti yli tuhat ihmistä. Yrittäjyyspohdinnoissa tärkeä työkalu on kannattavuuslaskelma, jonka valmistelua helpottaa Potkurin verkkosivuilta löytyvä pohja.

– On eduksi, jos sitä on ehtinyt miettiä jo ennen neuvojan tapaamista. Kannattavuuslaskelma on liitettävä myös mahdolliseen starttirahahakemukseen, Peter opastaa.

Peter kertoo, että viime vuosina Potkuri on vahvistanut myös yhteistyöverkostojaan. TE-toimiston ja verottajan ohella asiakkaita voidaan ohjata myös maksuttomalle konsultointikäynnille yksityisille asiantuntijoille, esimerkiksi lakiasioissa.

– On hyvä myös muistaa, että Turku Science Park Oy:n tuki yrittäjälle ei pääty yrityksen perustamiseen. Neuvoja, sparrausta ja monenlaista muuta tukea löytyy myös yritystoiminnan muissa vaiheissa – oli kyse vaikkapa toiminnan kasvattamisesta, tuotekehityksestä tai kansainvälistymisestä, Peter ohjeistaa.

Lue lisää Potkurin palveluista: potkuri.fi

Juttu on julkaistu Turkupostissa 1, 2020 ruotsinkielisenä versiona.