Onnellinen Lounais-Suomi vetoaa kansainvälisiin osaajiin

|

  • Lounais-Suomen kaupunkien ensimmäistä kertaa yhteistyössä toteuttama Happy Pro -houkuttelukampanja tavoitti yli neljä miljoonaa osaajaa ympäri maailman.
  • Kampanja kiinnosti erityisesti insinööriosaajia, joilla on kokemusta mm. tekoälyn, robotiikan ja datatieteen aloilta.

– Lounais-Suomen kaupunkien vetovoima perustuu poikkeuksellisen hyvään elämänlaatuun, puhtaaseen luontoon ja turvallisuuteen, sekä tietysti alueen yritysten tarjoamiin mielenkiintoisiin uramahdollisuuksiin. Turku ja muut Lounais-Suomen kaupungit ovat koko Suomen kasvun kärjessä, ja Happy Pro -kampanjan kaltaisella yhteistyöllä saamme jatkossakin huippuosaajia alueelle, kertoo markkinointipäällikkö Janina Nieminen Turku Science Park Oy:stä.

Happy Pro tavoitti yhteensä 4,5 miljoonaa henkilöä, ja sen saama näkyvyys maailmalla ylitti kampanjan toteuttaneiden Turun, Porin, Rauman, Uudenkaupungin ja Salon kaupunkien odotukset. Kampanjan verkkosivuilla vieraili kampanja-aikana lähes 72 000 eri osaajaa. Happy Pron keskiössä oli leikkimielinen kysely, jonka avulla osaaja sai testata miten hyvin hän sopisi asettumaan Lounais-Suomeen. Kyselyyn vastasi yli 900 henkilöä 45 eri maasta. Eniten vastauksia saatiin Venäjältä, Irlannista ja Puolasta. Vastauksia tuli paljon myös Baltian maista ja Suomessa jo olevilta osaajilta.

Perhe Latviasta vierailulla Turussa vuonna 2019 osana Talent Call Turku -kampanjaa Kuvaaja: Jouni Kuru

Pandemian jälkeinen kasvukausi vaatii osaajia

Happy Pro osoitti, että Lounais-Suomi kiinnostaa kansainvälisiä huippuosaajia. Kampanjalla tavoiteltiin niitä asiantuntijoita, joita alueen yritykset eivät tällä hetkellä löydä suomalaisilta työmarkkinoilta. Kyselyyn vastanneilla oli laajasti erilaista osaamista. Suurin osa (38 %) vastanneista oli insinööritason osaajia. Erityisesti datatieteen, tekoälyn ja robotiikan insinöörit korostuivat yhteystietonsa jättäneiden joukossa.

– On erittäin hienoa huomata, että Lounais-Suomi vetoaa juuri niihin osaajiin, joita tarvitsemme, kun rakennamme Turusta tulevaisuuden kasvualojen globaalia edelläkävijää. Näitä aloja ovat esimerkiksi sähköinen liikkuminen, terveysbusiness ja kiertotalous. Turun seudulla tarvitaan lähivuosina tuhansia uusia osaajia varmistamaan mahdollisimman nopea talouskasvu. Onneksi meillä on kaikki edellytykset menestyä globaalissa kilpailussa kansainvälisistä huippuosaajista, sanoo elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen Turun kaupungilta.

Lounais-Suomessa onnistuu onnellinen elämä ja ammatillinen kehittyminen

Yleisesti Suomessa onnellisen elämän ja ammatillisen kehittymisen yhdistäminen on vaivatonta. Happy pro -kampanja nosti nämä houkuttelevuustekijät keskiöön. Kampanjassa hyödynnettiin lisäksi vertaismarkkinointia, kun alueen eri yrityksiin jo työllistyneet osaajat kertoivat kannustavasti elämästään ja työstään Lounais-Suomessa.

Turusta kokemuksiaan kertoi Bayerin Turun tuotantolaitoksen johtaja Jennifer Hunt. Iso-Britanniasta kotoisin oleva Hunt kertoo arvostavansa suomalaista vieraanvaraista, ystävällistä ja avuliasta työilmapiiriä. Hän kuvailee Turkua elinvoimaiseksi ja nuorekkaaksi kaupungiksi, joka on juuri sopivan kokoinen.

Bayer työllistää Suomessa noin 1 000 henkeä, ja Turun tuotantolaitos on polymeeripohjaiseen teknologiaan perustuvien pitkävaikutteisten ehkäisyvalmisteiden globaali osaamis- ja innovaatiokeskus. Suomi ja Bayer ovat Huntin mukaan täynnä mahdollisuuksia, joihin hän kannustaa jokaista tutustumaan

Yhteystietonsa jättäneet osaajat tulevat jatkossa kuulemaan lisää Lounais-Suomen mahdollisuuksista ja toivottavasti löytämään sopivan työpaikan jossain alueen kasvavista yrityksistä. Kansainvälisten osaajien houkuttelutyö jatkuu Lounais-Suomessa kiinteässä yhteistyössä alueen yritysten kanssa.

Yritys saa apua kansainväliseen rekrytointiin ottamalla yhteyttä paikallisiin Talent Boost -asiantuntijoihin: www.businessturku.fi/talentboost