Suomen rooli Naton innovaatio- ja testaustoiminnassa vahvistuu jatkuvasti. Juuri nyt kymmeniä suomalaisia ja kansainvälisiä puolustusteknologiayrityksiä on kokoontunut Suomeen NATO Innovation Range (NIR) -tapahtumasarjan vuoksi. Turun tapahtumassa testattiin maanantaina 8.6.2026 uuden ajan sensoritekniikkaa ja tiedonsiirtoa meriympäristössä.
Testaustapahtumasarja järjestetään 1.–10. kesäkuuta Turussa, Riihimäellä, Joensuussa ja Oulussa. Testaus kattaa neljä teknologia-aluetta: johtamis- ja valvontajärjestelmät, tekoäly- ja dataratkaisut, viestintäteknologiat sekä sensorit. Lisäksi samassa yhteydessä järjestetään droonintorjunnan testaustapahtuma LCI-X Crucible 2-26.
Tavoitteena on, että ratkaisut ja joukot toimivat yhdessä saumattomasti.
– Osallistujien yhteistyö sujuu hyvin, ja yritykset ovat antaneet erittäin hyvää palautetta jo ensimmäisten päivien aikana. Puolustusteknologian kehittäminen toimii parhaiten silloin, kun kehittäjät ovat mahdollisimman lähellä loppukäyttäjää, sanoo Digital Defence Ecosystemin ohjelmajohtaja Ville Hietikko.
Puolustusministeriö toimii testaustapahtumien kansallisena vastuuviranomaisena. Tapahtumasarjan järjestelyistä vastaavat puolustusministeriön valtuuttamana Digital Defence Ecosystem- ja DEFINE-innovaatioekosysteemit yhteistyössä Borderland Europe-hankkeen sekä Business Joensuun, BusinessOulun ja Business Turun kanssa.
– Tämä on jälleen yksi merkittävä askel kohti pitkäjänteisen, Natoon liittyvän innovaatio- ja testaustoiminnan vakiinnuttamista Suomeen, toteaa Hietikko.
– Suomalaisyrityksille tämä on tilaisuus osoittaa niiden osaaminen realistisissa käyttöolosuhteissa sekä verkostoitua Nato-toimijoiden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

”Olemme valmiita varsinaisiin testitoimintoihin”
Suomi tarjoaa poikkeuksellisen monipuoliset testausympäristöt Turun merellisistä olosuhteista Naton itärajan toimintaympäristöihin Joensuussa. Testausta tehdään myös autonomisiin järjestelmiin ja pitkän kantaman viestintään liittyvissä skenaarioissa Oulussa sekä johtamis- ja valvontajärjestelmien integraatioon keskittyvissä tilanteissa Riihimäellä.
Suomen isännöimän ja Naton transformaatiojohtoportaan (ACT) johtaman kokonaisuuden koordinaattorina toimii Timo Salonen Suomen pysyvästä Nato-edustustosta.
– Naton LCI-X Crucible 2-26 -operatiivisen kokeilun valmisteluvaihe on toteutettu onnistuneesti. Aiemmin perehdytimme osallistuvat yritykset, suoritimme itsetestaustoiminnot sekä rakensimme OPEX-testitoimintaa tukevat verkkoyhteydet ja palvelut. Olemme valmiita varsinaisiin testitoimintoihin maanantaina ja tiistaina, jolloin esittelemme Naton C-UAS- ja C2-kyvykkyyksiä, hän sanoo.

Turussa testattiin uuden ajan sensoritekniikkaa ja tiedonsiirtoa meriympäristössä
Business Turku liittyi maaliskuussa 2026 Borderland Europe -yhteistyöhön, jonka tavoitteena on rakentaa Suomeen itärajalta Saaristomerelle ulottuva rajaturvallisuuden ja kaksoiskäyttöteknologioiden innovaatio‑ ja testikäytävä. Yhteistyön myötä Turussa järjestettiin NATO Innovation Range -testaustapahtuman merellinen testausympäristö.
Turussa testaus keskittyi merelliseen toimintaympäristöön Ruissalon alueella. Harjoituksessa testattiin luotettavan tilannekuvan lähettämistä johtokeskukseen teknologioilla, joiden avulla paikalle ei tarvitse lähettää ihmisiä tai pitää yllä jatkuvaa ja helposti havaittavaa radioyhteyttä kuten matkapuhelinverkkoa tai satelliittiyhteyttä.
Testauksessa satamaan asennettiin sensoriverkko, joka tarkkaili ympäristöä ja teki havaintoja esimerkiksi siitä, liikkuuko alueella ihmisiä. Sensorit lähettivät keräämänsä tiedon miehittämättömälle alukselle, johon asennetun reitittimen avulla tilannekuva välitettiin eteenpäin johtamisjärjestelmään Riihimäelle.
Lisäksi testattiin alukseen asennettua pitkän kantaman radiojärjestelmää, joka mahdollistaa horisontin taakse yltävän tiedonsiirron myös häirityssä radiotaajuisessa ympäristössä.
– Tämä uuden ajan teknologia parantaa sekä turvallisuutta että toimintavarmuutta poikkeustilanteissa. Alueiden tilannekuvaa voidaan muodostaa ilman, että henkilöstöä tarvitsee olla paikan päällä maastossa tai aluksessa, kertoo SADE Innovationsin Defence Ecosystem Lead Sami Metsänperä.
Testaukseen osallistuivat suomalaisyritykset SADE Innovations Oy (sensoriverkon integrointi tilannekuvajärjestelmään), Sensoan Oy (sensorit), KNL Networks Oy (radioyhteys) ja Millog (tilannekuvajärjestelmä) sekä Turun ammattikorkeakoulu etäoperoitavalla eM/S Salamalla.
Tällä kertaa eM/S Salamaa ohjattiin kuitenkin poikkeuksellisesti aluksesta käsin.
Turun NATO Innovation Range -tapahtuma tarjosi mahdollisuuden tuoda esiin Turun seudun sekä muualta Suomesta tulleiden yhteistyöyritysten osaamista ja ratkaisuja käytännön testauksessa.
– NATO Innovation Range -testaustapahtumassa pystyimme konkreettisesti näyttämään, millaisia ratkaisuja ja osaamista voimme Turun ammattikorkeakouluna tarjota yhteistyökumppaneillemme. Yritykset saivat yhteistyöstä arvokasta tietoa omien tuotteidensa toiminnasta todellisissa olosuhteissa ja laajemmassa kokonaisuudessa. Tämä vahvisti yritysten kykyä tarjota kilpailukykyisiä ratkaisuja kansainvälisille puolustus- ja turvallisuusmarkkinoille, kuvaili Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja Mikko Pänkäälä.
Lisätiedot
Ville Hietikko, tapahtuman hankejohtaja, Digital Defence Ecosystem
puh. +358 40 526 2899 / ville.hietikko@digitaldefence.fi
Petra Kaurisluoma, markkinointiviestinnän johtaja, Digital Defence Ecosystem
petra.kaurisluoma@digitaldefence.fi




