AI Business Academy avaa tekoälyn mahdollisuudet

|

  • Ensimmäiseen yrityksille suunnattuun AI Business Academy -kurssiin osallistui 10 yritystä
  • Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyönä toteutettu kurssi järjestetään myös ensi keväänä
  • Yrityksille kurssi antoi ymmärrystä AI:n tarjoamista mahdollisuuksista liiketoiminnan kehittämisessä

Tekoäly eli Artificial Intelligence, AI, ja sen hyödyntäminen on nousemassa yritysten innovatiivisuuden ja kilpailukyvyn yhdeksi perustekijäksi. Useimmille Turun seudun yrityksille AI on vielä etäinen ja epämääräinen, mutta osalle jo arkipäivää. Kiinnostus sitä kohtaan on kuitenkin kasvussa.

Syksyn kuluessa 10 alueemme yritystä on perehtynyt AI:n perusteisiin ja miettinyt sen omalle liiketoiminnalleen avaamia mahdollisuuksia Turun yliopiston, Åbo Akademin ja elinkeinoelämän järjestöjen yhteistyönä pilotoidussa AI Business Academyssä. Todistuksen kurssista sai yhteensä 18 henkilöä.

– Säännöllisissä kokoontumisissa olemme saaneet kuulla AI:n perusteista, joita yritysten edustajat ovat samaan aikaan peilanneet omaan liiketoimintaansa. Monella yrityksellä idea tekoälyn hyödyntämisestä on elänyt ja muuttunut kurssin aikana. Se viestii perustietojen avaamiselle olevan yrityksissä selvästi tarvetta, ja sitä varten AI Business Academy myös luotiin, sanoo kurssia koordinoineen Turku Science Park Oy:n TechTurku-asiakkuuspäällikkö Michael Lindholm.

Lindholmin mukaan tärkeää on ollut yhdistää aiheesta kiinnostuneita yrityksiä. Kurssi myös vahvisti yritysten ja yliopistojen välistä keskustelua tekoälyn hyödyntämisestä.

– Lähiviikkojen aikana kokemukset ja palaute summataan. Torstaina 30.1.2020 kurssin osallistujat ja ensi kevään kurssista kiinnostuneet ovat tervetulleita yhteiseen tapaamiseen.

""
Shri Services Oy:n toimitusjohtaja Kalyan Kumar Pasumarthy osallistui AIBA-kurssin pilottiin syksyllä 2019.

Yksi kurssin suorittaneista on Kalyan Kumar Pasumarthy. Hän on turkulaisen Shri Services Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Yhtiön järjestelmiä ja palveluita käyttävät mm. puhelinmarkkinointia tekevät yritykset, joille tekoälyn avulla Pasumarthy uskoo yrityksen voivan tarjota uusia ja tehokkaampia työvälineitä. Yksi sellainen olisi tekoälyä hyödyntävä ohjelma, jolla soittoja on helpompi ja nopeampi analysoida.

– Kurssi selkeytti ymmärrystäni siitä, mistä ja miten lähteä liikkeelle ja millaisiin prosesseihin voimme tekoälyä hyödyntää. Sain myös tietoa teknologioista, tarvittavasta datasta sekä sen laadusta ja määrästä, Pasumarthy kertoo.

Joulukuussa päättyneen pilottikurssin päätöskertaan osallistui myös Business Finlandin AI Business -ohjelmasta vastaava ohjelmapäällikkö Outi Keski-Äijö. Business Finland tukee ohjelmalla suomalaisen digitaalisen palveluliiketoiminnan kasvattamista globaaleilla markkinoilla. Hän muistutti osallistujia Business Finlandin tarjoaman rahoituksen keskeisestä lähtökohdasta.

– Tärkeintä on se, miten tekoälyn hyödyntäminen vaikuttaa yrityksen liiketulokseen. Siksi on tärkeää, että yrityksellä on selkeä kuva siitä, mitä arvoa se uutta teknologiaa hyödyntäen voi asiakkaalleen tuottaa. Aina se ei ole helppoa, eikä onnistuminen aina tule ensiyrittämällä. Siksi on hyvä aina ennen rahoitushakemuksen lähettämistä olla yhteydessä meihin. Tämä kurssi on ollut ensimmäinen askel, josta te voitte edetä seuraaviin vaiheisiin. Tehkää myös yhteistyötä, se ei ole kiellettyä, Keski-Äijö kehotti.

Ensimmäisen AIBA-koulutuksen tuotti Turun ylipisto yhteistyössä Åbo Akademin kanssa. Koordinoinnista vastasi Turku Science Park Oy ja muina yhteistyökumppaneina mukana olivat Turun kauppakamari, Turun Yrittäjät, Auria Clincal Informatics ja Turku City Data. Koulutus toteutettiin pääosin Fitech-rahoituksella.