Juttu on julkaistu osana Business Turun Kasvun avaimet korkeakouluyhteistyöstä -kasvukirjettä.
Yritysten kasvu ja uudistuminen syntyvät usein yhteistyöstä, jossa tutkimustieto tukee yritysten käytännön tarpeita. Tutkimusten mukaan yhteistyö on keskeistä, jotta tutkimus-, kehitys- ja innovaatio- eli TKI-panostukset kääntyvät innovaatioiksi. Tätä siltaa Business Turussa rakentaa muun muassa erityisasiantuntijamme Lotta Kujanpää.
Lotan ura ja kokemus tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa lähti jo 20 vuotta sitten korkeakouluharjoittelussa Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimistossa Brysselissä, jossa hän oppi käytännössä, millainen vipuvaikutus julkisella TKI-rahoituksella voi parhaimmillaan olla. Nyt hän nauttii siitä, kun saa eri toimijat tekemään kasvua yhdessä.
Tässä TKI-tentissä Lotta kertoo, mikä yrityksiä yleensä yllättää korkeakouluyhteistyössä eniten sekä millaisia oivalluksia yhteistyö synnyttää, mutta myös, mikä häntä motivoi ja miten akut latautuvat vapaa-ajalla.
Miten päädyit nykyiseen rooliisi Business Turussa korkeakouluyhteistyön ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) pariin?
Urapolkuni nykyiseen rooliini Business Turussa alkoi jo opiskeluaikana parikymmentä vuotta sitten. Olin viimeisenä opiskeluvuotenani korkeakouluharjoittelussa Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimistossa Brysselissä, ja opin käytännössä, millainen vipuvaikutus julkisella TKI-rahoituksella voi parhaimmillaan olla.
Siitä lähtien olen työskennellyt ICT Turku Oy:ssä, Turku Science Park Oy:ssä ja nykyään Business Turussa niin sanotun triple helix -yhteistyön parissa yritysten, korkeakoulujen ja julkisen sektorin rajapinnassa. Useimmissa tapauksissa yritykset nostavat esiin kehitystarpeet, korkeakoulut tuovat niihin vastaavan uusimman tutkimustiedon, ja julkinen sektori mahdollistaa yhteistyötä rahoituksen ja verkostojen kautta.
Mikä sinua alun perin kiinnosti korkeakoulu- ja TKI-yhteistyössä?
Korkeakoulujen tuottaman uusimman tutkimustiedon hyödyntäminen, siitä syntyvä liiketoiminta sekä yritysten kasvu ja kansainvälistyminen ovat olleet alusta asti työni keskiössä. Erityisesti minua on kiinnostanut, miten eri toimijat saadaan tekemään kasvua yhdessä.
Tutkimusten mukaan yhteistyö on keskeistä, jotta TKI-panostukset kääntyvät innovaatioiksi. Sitran analyysin mukaan jopa 73 % kasvuhakuisista yrityksistä lisäisi T&K-investointejaan, jos yhteistyö tutkimusorganisaatioiden kanssa olisi sujuvampaa. Turussa ja Varsinais-Suomessa kehitys onkin jo ollut merkittävää: Tilastokeskuksen mukaan T&K-panostukset kasvoivat alueella noin kolmanneksella vuodessa, ja yritysten osuus kasvoi yli 50 %.
Miten arjessasi tuet yrityksiä korkeakouluyhteistyön pariin?
Tuen yrityksiä ennen kaikkea löytämään oikeat kumppanit korkeakouluista. Autan tunnistamaan sopivan osaamisen Turun viidestä korkeakoulusta ja yhdistän yrityksen suoraan oikeisiin kontakteihin.
Sparraamme kollegoiden kanssa yrityksiä myös sopivista rahoitusmahdollisuuksista. Juuri nyt yhteistyön voi käynnistää esimerkiksi Turun kaupungin rahoittamalla TKI-setelillä tai yhteisen Business Finland -rahoitteisen projektin myötä.
Mikä on ollut mieleenpainuvin yhteistyö korkeakoulun ja yrityksen välillä oman urasi varrelta?
Mieleenpainuvimmat esimerkit ovat liittyneet uusien yritysten sijoittumiseen alueelle. Vahva tutkimusosaaminen ja lähes 40 000 korkeakouluopiskelijaa vetävät puoleensa yritystoimintaa, mikä synnyttää uusia työpaikkoja alueelle.
Viime aikoina olen vienyt tutkimus-yritysyhteistyötä eteenpäin etsimällä yritysten tuotekehitystarpeisiin sopivat korkeakoulukumppanit ja tarvittavan rahoituksen. Parhaimmillaan tämä on johtanut myös korkeakoulutettujen osaajien rekrytointeihin.
Mikä yrityksiä yleensä yllättää eniten, kun ne lähtevät mukaan korkeakouluyhteistyöhön?
Yhteistyö käynnistyy usein yllättävän helposti, kun oikea korkeakoulukumppani löytyy. Moni ajattelee etukäteen, että kyse on pitkälti teoreettisesta tutkimuksesta, mutta todellisuudessa ratkaisuja kehitetään hyvinkin konkreettisesti yrityksen omiin tarpeisiin.
Mistä olet erityisen innostunut juuri nyt TKI-kentässä Turun seudulla?
Turun seudulla rakennetaan entistä kunnianhimoisempia TKI-ekosysteemejä, joissa yritykset, korkeakoulut ja julkinen sektori tekevät tiivistä yhteistyötä. Käynnistimme juuri Turun kaupungin kanssa tätä tukevan InnoTurku-projektin EU:n osarahoittamana, jossa tuotetaan myös ajantasaista tilannekuvaa alueen innovaatiotoiminnasta ja sen kehitysnäkymistä.
Omassa työssäni keskiöön ovat nousseet viime aikoina erityisesti turvallisuuteen liittyvät ratkaisut, kehittyneet teknologiat sekä dataan ja tekoälyyn perustuvat sovellukset.
Jos saisit antaa yhden neuvon yritykselle, joka epäröi korkeakouluyhteistyön aloittamista, mikä se olisi?
Lähde rohkeasti liikkeelle. Usein jo ensimmäinen, pienikin yhteistyöprojekti näyttää, miten paljon arvoa korkeakoulujen osaaminen voi tuoda yrityksen kehittämiseen ja kasvuun.
Miten lataat akkuja työn vastapainoksi?
Kolme lasta ja harrastusten aikatauluttama vapaa-aika pitävät huolen siitä, että työlle löytyy myös vastapaino. Nautin myös Turun hienosta kulttuuritarjonnasta aina kun mahdollista. Tällä hetkellä esillä oleva immersiivinen Frameless-näyttely Logomossa oli upea kokemus, ja odotan jo kovasti Turun musiikkitalo Fuugan valmistumista sekä tulevia konserttielämyksiä siellä.

