Business Turku järjestää elintarvikealan yrityksille vientimatkan Hampuriin. Hampuri on Saksan toiseksi suurin kaupunki ja yksi Euroopan merkittävimmistä satamista sekä logistisista solmukohdista.

Alueella yhdistyvät vahva kansainvälinen kaupankäynti, monipuolinen ja korkeatasoinen ravintolakulttuuri sekä kehittynyt päivittäistavarakauppa. Hampurin ruokakenttä tunnetaan erityisesti monipuolisuudestaan, innovatiivisuudestaan ja laadustaan, mikä tekee siitä kiinnostavan kohteen kansainvälistymishaluisille elintarvikeyrityksille.

Matkan tavoitteena on tarjota käytännönläheinen katsaus Saksan markkinaan, luoda uusia verkostoja ja tunnistaa konkreettisia vientimahdollisuuksia. Vierailulla tutustutaan markkinaan ja selvitetään omien tuotteiden sopivuutta siihen kartoittamalla muun muassa kilpailutilannetta, hinnoittelua, markkinointia ja logistiikkaa.

Aika: ti–to 6.–8.10.2026
Majoitus: Hampurin keskusta-alueella (tarkentuu, majoitus- ja matkustusvinkit jaetaan
osallistujille).
Matkanjohtajina Johanna Pfeiffer (FinDe Business Consulting) sekä Lauri Seppälä jaHeikki Sainio (Business Turku)
Huom. Yritykset vastaavat omista matkakuluistaan. Järjestäjät vastaavat ohjelman sisällöstä
sekä matkan käytännönjärjestelyistä.

Matka tarjoaa osallistujille:

  • Markkinainfo ja asiantuntijapuheenvuorot
  • Ajankohtaista tietoa Saksan elintarvikemarkkinasta ja kaupasta
  • Näkymän keskeisiin jakelukanaviin ja kaupan rakenteisiin
  • Mahdollisuuden tavata alan asiantuntijoita ja markkinatoimijoita
  • Konkreettisia esimerkkejä tuotekehityksen, hinnoittelun, pakkaussuunnittelun ja logistiikan tueksi


Ohjelma (alustava)

Tarkempi päiväkohtainen aikataulu vahvistetaan myöhemmin. Ohjelma sisältää alustavasti seuraavia asioita:

  • Markkinainfo ja asiantuntijapuheenvuorot
    • Hampuri liiketoimintaympäristönä (Hamburg Invest / Hampurin kaupunki)
    • Saksan kaupan erityispiirteet ja logistiikka Suomen ja Saksan välillä (FinDeBusiness Consulting)
  • Yritysvierailut ja markkinakatsaukset
    Vierailut tarjoavat käytännön näkymän muun muassa tuotevalikoimiin, hinnoitteluun, pakkausratkaisuihin sekä kuluttajatrendeihin.
    • Vierailu yhteen Euroopan suurimmista elintarviketukuista (Großmarkt Hamburg)
    • Tutustuminen keskeisiin REWE– ja EDEKA-vähittäiskauppoihin ja -kauppiaisiin
    • Vierailu premium-tason elintarvikemarkkinassa (FeinkostFrische Paradies)
    • Käynti modernissa kauppakeskusympäristössä (Westfield HafenCity)
  • Verkostoituminen ja liiketoiminnan edistäminen
    • Mahdollisia tapaamisia jakelijoiden ja muiden markkinatoimijoiden kanssa
    • Tutustumista food service -sektoriin

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu suoraan sähköpostilla Lauri Seppälälle (lauri.seppala@businessturku.fi).


Paikkoja on rajallisesti ja vielä muutama jäljellä.