Siirry sisältöön

Uutiset

Markkinaa maailmalta – ELVIS-hanke auttaa elintarvikealan yrityksiä viennin ensiaskelissa

Kun tuote on hyvä, mutta kotimaan markkina pieni, voisiko pienikin yritys kokeilla siipiään viennissä? Kyllä, vastataan Turun yliopiston ja Ammattiopisto Livian yhteisestä ELVIS-hankkeesta, joka tukee elintarvikealan yrityksiä kansainvälisiin markkinoihin liittyvän osaamisen lisäämisessä.

Varsinais-Suomen ruokaketju tuottaa 15 prosenttia maakunnan liikevaihdosta. Alan yrittäjyys kukoistaa maan lounaiskulmassa, sillä elintarvikkeita ja juomia valmistavia yrityksiä on maassamme eniten Varsinais-Suomessa. Yrityksiä on yli kolmesataa, ja tyypillistä niille on pieni koko, maaseutusidonnaisuus sekä pitkälle viety tuotteiden ja palveluiden erikoistuminen.

""
Varsinaissuomalaisten elintarvikeyritysten vientiosaamista halutaan parantaa Turun yliopiston ja Ammattiopisto Livian yhteistyöhankkeessa.

– Suomen elintarvikeketjun valtit, laatu, valvottu tuotanto ja maukkaat, pohjoiset raaka-aineet osataan nostaa suurissa yrityksissä markkinoinnin kärkeen. Viennin kynnys on kuitenkin vielä korkea erityisesti mikroluokan yrityksissä. Pienten yritysten piirissä maatalous- ja luonnontuotteiden jalostamisen osaaminen on kuitenkin vahvaa ja tuotteilla on potentiaalista ostajakuntaa rajojemme ulkopuolella, sanoo projektipäällikkö Mervi Louhivaara Turun yliopiston Brahea-keskuksesta.

Vuoden alussa Turun yliopiston ja Ammattiopisto Livian yhteistyönä käynnistynyt ELVIS-hanke tarjoaa varsinaissuomalaisille ruokaketjun yrityksille alkuvaiheen apua, opastusta ja tietoa viennin aloittamiseen.

– Toivomme tavoittavamme ne yritykset, joilla on kiinnostusta kuulla mitä kansainvälistymisen hyödyt ovat ja miten ovet maailmalle voivat yksinkertaisimmillaan avautua, Louhivaara sanoo.

Räätälöityjä infotilaisuuksia yrityksille ELVIS-hankkeessa luodaan aluksi kokonaiskuva elintarvike-, juoma- ja luonnontuotealan yritysten vientipotentiaalista. Hankkeen edetessä etsitään ja tunnistetaan uusia mahdollisuuksia arvoverkostojen muodostamiseksi ja aktivoidaan yritysten välistä yhteistyötä. Kun yrityksen vientipotentiaali on tunnistettu, hanke tukee pääsyä valtakunnallisiin kasvuohjelmiin.

Konkreettisen hyödyn yritykset saavat infotilaisuuksista, jotka räätälöidään osallistujien tarpeiden mukaan.

– Infotilaisuudet järjestetään alan parhaiden asiantuntijoiden johdolla ja ne ovat kaikille avoimia. Yrityksillä on ratkaiseva rooli tilaisuuksien sisällössä, sillä pyrimme vastaamaan yrityshaastatteluista nouseviin toiveisiin, Louhivaara kertoo.

Kestävä kehitys edellä

ELVIS-hankkeessa mennään kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ehdoilla. Tulevaisuuden ruokaketjussa vähähiiliset ratkaisut ovat keskeinen kilpailutekijä. Vientiammattilaisten mukaan vastuullisuus ja ilmastoviisaus tulevat olemaan maailmalla pysyviä megatrendejä.

Mervi Louhivaara uskoo, että vastuullisuusosaamista alan yrityksistä löytyy – se on vain saatava tehokkaasti käyttöön.

– Yritykset saavat hankkeessa myös sparrausta vastuullisuusviestinnässä. Uusia mahdollisuuksia hankkeessamme avautuu niin mikro- kuin pk-yrityksille. Vienti ei ole vain suurten yritysten asia, vaan kokoluokasta riippumatta toivomme, että yritykset lähtevät uteliaasti mukaan, rohkaisee Louhivaara.

ELVIS – Elintarvikeyritysten vientivalmiustason selvittäminen ja osaamisen lisääminen Varsinais-Suomessa -hanke päättyy syksyllä 2023. Hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ELY-keskus ja hankkeen toteuttajat.