Alla olevilla työkaluilla voit kehittää yrityksenne valmiutta työyhteisönne kansainvälistymiseen. Kansainvälisen osaajan palkkaamiseen ja Suomeen saapumiseen löytyy lisäksi tukea sekä rahoituksen että palvelujen muodossa. 

Work in Finland – kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvonta

Work in Finland-kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvonta on valtakunnallinen ja keskitetty palvelu, joka tarjoaa työnantajille yleistason neuvontaa kansainväliseen rekrytointiin ja työperäiseen maahanmuuttoon liittyen.

Työnantajaneuvonnan asiantuntijat auttavat Suomessa toimivia työnantajia kansainvälisen rekrytoinnin kaikissa vaiheissa, kuten kansainvälisten osaajien rekrytoinnissa, palkkaus- ja lupaprosesseissa ja asettautumisessa.

Voit ottaa yhteyttä työnantajaneuvontaan matalalla kynnyksellä, kun esimerkiksi suunnittelet kansainvälistä rekrytointia ja toivot apua kansainvälisen rekrytointiprosessin kokonaiskuvan hahmottamiseen ja tarvittavien toimenpiteiden tunnistamiseen.

Kansainvälisen rekrytoinnin opas

Kansainvälisen työntekijän palkkaaminen on pohjimmiltaan samanlaista kuin mikä tahansa rekrytointi. Tavoitekin on sama – löytää juuri sinulle sopiva työntekijä. Ulkomaisen työntekijän palkkaaminen onnistuu sujuvasti, kun suunnittelet etenemisen huolellisesti.

Kuusi askelta onnistuneeseen kansainväliseen rekrytointiin:

Kattavat ohjeet palkkaamiseen löydät maksuttomasta Kansainvälisen rekrytoinnin oppaasta:

Työnantajan monimuotoisuusopas TEM

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema Työelämän monimuotoisuusopas antaa tietoa, konkreettisia malleja ja työkaluja siihen, miten monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta voi edistää työpaikoilla. Opas toimii apuna, kun työnantajat rekrytoivat maahanmuuttajia joko Suomesta tai ulkomailta. Se myös neuvoo, miten työntekijät saadaan sitoutumaan monimuotoisiin työyhteisöihin. 

EURES -palvelut

EURES auttaa työnhakijoita löytämään työpaikkoja ja työnantajia saamaan työntekijöitä palvelukseensa kaikkialta Euroopasta. Klikkaa ja lue lisää palveluista EURES-portaalissa

Voit ottaa myös suoraan yhteyttä Varsinais-Suomen EURES-neuvojiin: 

Rahoitukset ja tuet

Talent-rahoitus  

Talent-rahoitus sopii pk- ja midcap-yrityksille, jotka haluavat parantaa valmiuksiaan kansainväliseen kasvuun luomalla sitä tukevia työ-, organisaatio- ja johtamiskäytäntöjä sekä kykyä kasvattaa kansainvälisten osaajien määrää suomalaisissa yrityksissä.

Talent-rahoitus on enintään 50.000 euroa. Business Finlandin rahoitus kattaa 50 prosenttia projektin kustannuksista, jotka voivat olla maksimissaan 100 000 euroa. Rahoitus on avustusta, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Avustusta ei makseta ennakkoon vaan koko rahoitus maksetaan loppuraportin yhteydessä.

Lisää tietoa: Talent-rahoitus

Kasvua kansainvälisistä osaajista -asettautumispalvelut 

Kokka kohti Suomea -hankkeen rahoittama relokaatiopalvelu alkoi alkuvuonna 2022 ja on tarkoitettu kaikille pk-yrityksille. Voit valita työntekijällesi sopivimman palvelupaketin kolmesta eri vaihtoehdosta. Palvelun hankintaan voit saada tukea jopa 80 % aina 5000 € (+ alv) asti riippuen tilaamastasi kokonaisuudesta. Lisää tietoa: Kasvua kansainvälisistä osaajista -asettautumispalvelut

Nomentia Oy sai ulkomaisen työntekijän asettautumiseen tukea ELY-keskukselta:

Kun nämä asiat ovat kunnossa, yritys voi hakea mukaan:

  • Yrityksen kotipaikka on Suomi
  • Kyseessä on pieni tai keskisuuri yritys
  • Ulkomailta tulevalle työntekijälle tehdään vähintään vuoden mittainen työsopimus
  • Rekrytoitavalla työntekijällä on maahantuloon tarvittavat luvat
  • Yritys ei ole saanut kahden viimeisen vuoden aikana rahallista tukea vastaavaan toimintaan
  • Edellytykset de minimis -tuen saamiselle täyttyvät

Relokaatiopalveluiden verotus

Uuteen maahan asettauduttaessa on huomioitava monia virallisia ja käytännön asioita, ja työntekijät tarvitsevat yleensä tukea pystyäkseen järjestämään kaikki nämä asiat kohdemaassa. On tavallista, että työnantaja tukee työntekijää tässä suhteessa suorilla kustannusten korvauksilla tai palkkaamalla esim. palveluntarjoajan, joka opastaa työntekijää koko relokaatioprosessin ajan.

Lue relokaatiopalveluiden verotuksesta ja tutustu listaaan tyypillisistä palveluista ja niiden verokohtelusta, kun työntekijä perheineen on muuttamassa Suomeen: relokaatiopalveluiden verotus.

Henkilöstöpalveluyritykset 

Turun seudulla ja kansallisesti toimii useita henkilöstöpalvelualan yritystä, jotka tarjoavat apua rekrytointiin ja suorahakuun myös kansainvälisesti. Tutustu näihin yrityksiin: 

X = toimii Turussa  (Lista täydentyy jatkuvasti. Olethan yhteydessä tällä sivustolla oleviin yhteyshenkilöihin, niin lisäämme yrityksesi tiedot listalle) 

TUTUSTU MYÖS NÄIHIN