-
Langh Techille, CH-Bioforcelle ja Raisio Oyj:lle Entrepreneurial Spirit of Turku -palkinnot
Tällä kertaa Turun seudun kehitysyhtiön Turku Science Park Oy:n palkitsemat yritykset edustavat alueen perinteisiä vahvoja kärkialoja, joihin osin myös kehitysyhtiön ja alueen korkeakoulujen palveluja ja osaamista on suunnattu. Tänä vuonna… Näytä artikkeli
-
Deltamarin suunnittelee kolme RoPax-alusta kiinalaistelakalle
Turkulainen suunnittelutoimisto Deltamarin on allekirjoittanut sopimukset kolmen RoPax-aluksen täydellisistä suunnittelupaketeista. Kyse on Stena E-Flexer aluksista 10-12, jotka rakennetaan kahdelle eri asiakkaalle China Mechants Jinlingin telakalla Wehaissa Kiinassa. Stenan E-Flexer on… Näytä artikkeli
-
Uusia yrityksiä perustetaan jo vilkkaammin kuin ennen koronaa
Uusia yrityksiä syntyi Suomen Uusyrityskeskukset ry:n verkoston kautta tammi-kesäkuun aikana kolmannes enemmän kuin vuonna 2020, pari prosenttia enemmän kuin ennen koronaa, vuonna 2019, vastaavalla ajanjaksolla. Asiakasmäärät kasvoivat myös verkostoon kuuluvassa… Näytä artikkeli
-
Yritysten kustannustuen neljäs kierros alkanut
Valtiokonttorin koronapandemiasta kärsineille yrityksille suunnatun kustannusten neljäs hakukierros on avautunut 17.8. Hakuaika jatkuu 30.9. klo 16.15 saakka. Neljännen kustannustuen tukikausi kattaa viime maalis-, huhti- ja toukokuun. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille,… Näytä artikkeli
-
DelSiTech yhteistyöhön amerikkalaisen lääkeyhtiön kanssa lääkeannostelun kehittämiseksi silmäsairauksiin
Turkulainen lääkeannosteluteknologia- ja lääkekehitysyritys DelSiTech Oy on solminut yhteistyö- ja lisenssisopimuksen Yhdysvaltain länsirannikolla Seattlessa toimivan Visus Therapeuticsin kanssa. Sopimuksen mukaan Visus Therapeutics saa maailmanlaajuisesti oikeudet käyttää DelSiTechin silikapohjaista lääkeannosteluteknologiaa pitkäaikaisten… Näytä artikkeli
-
Elias Tillandz-palkinto syanobakteerien tutkimusryhmälle
Elias Tillandz -palkinto myönnetään vuosittain parhaalle BioCity Turun tutkijoiden julkaisemalle tutkimusartikkelille. Tänä vuonna palkinto jaettiin professori Yagut Allahverdiyeva-Rinteelle ja hänen tutkimusryhmälleen, jotka ovat selvittäneet syanobakteerien mahdollisuuksia toimia elävänä solutehtaana tuottaen… Näytä artikkeli
-
EU-politiikan kärkinimet avaavat Turussa politiikan syksyn
Tieteen, talouden ja politiikan kärkinimet avaavat Eurooppa-keskustelua Turussa 25.–27.8. järjestettävässä Eurooppa-foorumissa. Foorumi huipentuu politiikkapäivään, jossa pääministeri Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto, Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen, opposition Petteri Orpo ja eduskunnan suuri… Näytä artikkeli
-
Rajavartiolaitos on valinnut uusien monitoimialustensa rakentajaksi Meyer Turku Oy:n
Rajavartiolaitos ja Meyer Turku Oy ovat solmineet aiesopimuksen kahden uuden monitoimisen ulkovartiolaivan rakentamisesta. Rajavartiolaitoksen Vartiolaiva 2025 -hankkeella korvataan kolme käytöstä poistuvaa vartiolaivaa, joiden elinkaaren jatkaminen ei enää ole kannattavaa. Uusien… Näytä artikkeli
-
Valmet Automotive aiesopimukseen sähköautovalmistaja Lightyearin kanssa
Valmet Automotive on allekirjoittanut aiesopimuksen sähköautojen valmistuksesta hollantilaisen Lightyear-yhtiön kanssa. Sopimus liittyy Lightyear One -sähköautoon, joka yhdistää integroidut aurinkokennot ainutlaatuiseen muotoiluun. Tuotanto käynnistyy Uudenkaupungin autotehtaalla vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Lightyear… Näytä artikkeli
-
Turun kauppakamari: Varsinais-Suomen vienti vetää lupaavasti
Turun kauppakamarin vientiyrityksille myöntämien alkuperätodistusten määrä on tänä vuonna kasvanut pariin edelliseen vuoteen verrattuna. Tilastot osoittavat, että vienti Varsinais-Suomesta etenkin EU:n ulkopuolisiin maihin on pandemian helpotettua päässyt hyvään vauhtiin. Turun… Näytä artikkeli