Naantalin ja Turun seudun organisaatiot lahjoittavat yhdessä yliopistolle 600 000 euroa kiertotalouden professuurin perustamiseen. Professuuri vahvistaa Turun yliopiston laajentunutta tekniikan kokonaisuutta sekä koko yliopiston monialaista osaamista. Professuurin lahjoittavat yhdessä Kesko, Turun kauppakamari, Turku Energia, Kiilto, Turun Osuuskauppa, Naantalin kaupunki, Finnsementti, BE Group, Hesburger, Sarcodon ja Lounais-Suomen jätehuolto. Turun kauppakamari on ollut mukana kokoamassa lahjoitusta. Kiertotaloudessa……
Turun kaupunki on erittäin tyytyväinen lääkekehitysyhtiö Bayerin mittavaan investointiin Turun tuotantolaitokseen. Bayer investoi Turkuun 250 miljoonaa euroa, joka on yksi viime vuosien suurimmista investoinneista Suomessa. – Investointi vahvistaa entisestään Turun asemaa lääkekehityksen ja -tuotannon keskuksena Suomessa. Kaupungin voi sanoa nyt nousevan myös kansainvälisen huippuluokan lääketeollisuuden kärkikaupungiksi, sanoo Turun elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen. Bayer rakentaa Turkuun uuden……
Ohjaaja-käsikirjoittaja JP Siilin uusi komedia kuvataan tänä kesänä Turussa ja Turun saaristossa Näyttelijät Martti Suosalo ja Ville Myllyrinne hehkuttavat paluutaan Turkuun Länsi-Suomen elokuvakomissio tukee Sieniretki-elokuvan kuvauksia Monista yleisön suosikkielokuvista tunnetun ohjaaja-käsikirjoittaja JP Siilin (Veljeni vartija, 2018, Sel8nne, 2013, Härmä, 2012, ja Ganes, 2007), uuden elokuvan kuvaukset ovat alkaneet. Sieniretki-komedia kuvataan kesän aikana Turussa ja Turun saaristossa. Länsi-Suomen elokuvakomissio on avustanut tuotantoa muun muassa kuvauspaikkojen etsimisessä. – Suomenlahden saaristo on suomalaisten yhteinen……
Reagointi toimintaympäristön jatkuvaan muuttumiseen on osa seudun kehitysyhtiön jatkuvaa uudistumista. Kevään aikana yhtiössä on tehty neljä nimitystä, jotka vahvistavat yhtiön kykyä vastata ajankohtaisiin yritys- ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Turun seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy jatkaa yrityslähtöisyytensä ja reagointikykynsä vahvistamista. Yhtiön muutosprosessista alkanut sisäisten toimintamallien ja palveluiden uudistaminen ei ole päättynyt, vaan niiden terävöittäminen ja reagointi……
Korkeakoulut haluavat lisätä yhteistyötään yritysten kanssa osaajapulan helpottamiseksi Tavoitteena on palvella sekä opiskelijoita että yrityksiä entistä paremmin Yritykset voivat antaa palautetta ja toiveita vastaamalla ajankohtaiseen kyselyyn Turun yliopiston ja Åbo Akademin työelämäpalvelut selvittävät parhaillaan yritysten tarpeita opiskelijayhteistyölle ja muille yliopistojen tarjoamille palveluille. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä yritysten kanssa. Tuoreimman Suomen yrittäjien pk-barometrin mukaan puolet Varsinais-Suomen……
Turun saaristo saa kansainvälistä näkyvyyttä parhaillaan kuvattavan elokuvan kautta Nimekkäät elokuvanäyttelijät valjastettu elokuvaan: Nicola Perot, Outi Mäenpää, Timo Torikka, Elmer Bäck ja Cecilia Paul Saksalaisohjaaja Jonas Rothlaender hehkuttaa Turun saaristoa ainutlaatuisena kuvauspaikkana Monipuolinen näyttelijätähti Saara Kotkaniemi nähdään parhaillaan Turun saaristossa kuvattavan, parisuhteen valtapelejä arastelematta käsittelevän ihmissuhdedraaman pääroolissa. Power of Love -työnimellä kulkevan elokuvan kuvaukset jatkuvat……
Suurimmat verovirrat kertyvät arvonlisäverosta, palkkojen ennakonpidätyksistä ja eläkevakuutusmaksuista Suurimman verojalanjäljen jättävät valmisteveroja maksavat yritykset Vientiyritysten verojalanjälkeä pienentää viennin arvonlisäverottomuus Kauppakamarien tuoreesta Suuresta veroselvityksestä selviää, että varsinaisuomalaisten yritysten verojalanjälki oli kolme miljardia euroa vuonna 2019. Noin 27 000 Varsinais-Suomeen rekisteröityä yritystä maksoi ja tilitti veroja Verohallinnolle vuonna 2019. Varsinaissuomalaisten yritysten maksamien verojen määrän kasvu taittui vuonna 2019. Suurimmat……
Turun kaupunki on ottanut käyttöön uuden hankintojen tilausjärjestelmän Järjestelmä helpottaa tilauskäytäntöjä ja myös kaupungin laskuttamista Turku toivoo, että jatkossa yritykset toimittaisivat vain verkkolaskuja Turun kaupungin sopimuskumppanit saavat tilaukset uuden järjestelmän kautta 1.6.2021 alkaen. Jatkossa kaupunkia laskutetaan vain neljällä verkkolaskutusosoitteella. Uusi hankintojen tilausjärjestelmä takaa yhtenäisen tilaustavan ja selkeän tilausten ulkoasun niin tavara- kuin palveluhankinnoille. Näin toimien ne……
Turun lentoaseman lähelle rakennettavat tuotantotilat ovat ensimmäisiä modernin puurakentamisen suurhankkeita Turun seudulla Tiloihin sijoittuu korkean teknologian vientiyritys DCA Instruments Oy Uudiskohteen toteutuksesta vastaa Rakennus-Salama Oy Turun lentokentän lähelle Aerotielle nousee pääosin puurakenteinen, lähes 5000-neliöinen toimisto- ja tuotantorakennus. Rakennuttamisesta ja toteutuksesta vastaa turkulainen Rakennus-Salama ja suunnittelusta Eero Lundén Lunden Architecture Companylta. Rakennuksen tuleva käyttäjä on turkulainen……
Happymoor Harbouriin avautuva Satama on yhteistekemisen alusta ja yritysverkosto Satamaan liittyneet yritykset ja yhteisöt synnyttävät uudenlaisia, kaupunkien ja yritysten elinvoimaa vahvistavia kokemuksia Ensi lokakuussa Turun seudun ensimmäisenä yhteistuotantona käynnistyy Supermarsu pelastaa Itämeren -kokemusformaatti Turun seudulla aloitetaan yhteistyö, jossa kutsutaan paikalliset yritykset ja seudun asukkaat elävöittämään seutua yhdessä. Turun seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy ja……