Janne Lahtiranta, asiakkuusvastaava, terveys ja biotieteet, Business Turku Nykyinen terveydenhuolto nojautuu vahvasti dataan, mutta yksityisyydensuoja nousee usein haasteeksi kehitystyössä. Viime syksynä loimme Turussa Suomen ensimmäisen synteettisen terveysdatan testialustan, joka tarjoaa tutkijoille ja yrityksille aidonkaltaista terveysdataa uusien innovaatioiden synnyttämiseksi. Vaativa kehitystyö jatkuu. Aloitetaan termeistä. Hieman yksinkertaistaen, synteettistä eli keinotekoista terveysdataa voidaan sanoa olevan kahta eri päätyyppiä….…
Diagnostiikkayritys ArcDian pitkäjänteinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta (TKI) yhdessä alueen korkeakoulujen kanssa on synnyttänyt maailmalla uniikin terveysratkaisun hengitystieinfektioiden diagnosoimiseen. Koronapandemian aiheuttama markkinahäiriö ja sääntelyn kiristyminen johtivat siihen, että ArcDia on nykyään ainut suomalainen yritys, joka kehittää ja valmistaa tuotteita hengitystieinfektioiden diagnostiikkaan. Kaipaako yrityksesi vauhtia esimerkiksi tutkimusyhteistyöhön, tuotekehitykseen, kaupallistamiseen tai kansainvälistymiseen? Business Turun asiantuntijat ovat tukenasi….…
Naisten terveys on yksi maailman alirahoitetuimmista terveyden osa-alueista, kun globaalisti vain 1 % terveydenhuollon tutkimus- ja innovaatiopanostuksista kohdistuu naisspesifisiin sairauksiin onkologian ulkopuolella*. UNFPA:n pääjohtajan vierailu Turussa osoittaa, että Suomi profiloituu yhä vahvemmin maaksi, jonka naisten terveyttä edistävät innovaatiot ja tutkimus kiinnostavat kansainvälisesti. Yhdistyneiden kansakuntien väestörahaston (UNFPA) pääjohtaja Diene Keita vieraili torstaina 26. helmikuuta Turussa. Vierailunsa aikana……
Eduskunta päätti keskiviikkona talousarvion jakamattomien varojen kohdentamisesta kansanedustajien tärkeänä pitämiin kohteisiin. Business Turun koordinoima Women’s Health Hub Finland -verkosto saa merkittävän rahoituksen naisten terveyden ja innovaatiokehityksen vahvistamiseen. Business Turulle ja Women’s Health Hub Finland -verkostolle (WHHF) on myönnetty 70 000 euron rahoitus. Eduskunnan päätös on tärkeä askel sekä suomalaisen naisten terveyden kehittämiselle että kasvaville terveysteknologian innovaatioille….…
Turussa on maailmanluokan osaamista ja tutkimusinfraa biokuvantamisessa. Turku BioImagingin Pasi Kankaanpää toivoo alalle entistä pitkäjänteisempää korkeakoulujen ja yritysten välistä yhteistyötä. Biokuvantaminen, eli biologinen ja biolääketieteellinen kuvantaminen, on yksi tärkeimmistä tutkimusmenetelmäkokonaisuuksista taistelussa esimerkiksi syöpää, diabetesta ja tarttuvia tauteja vastaan. – Yksinkertaistettuna biokuvantaminen on menetelmä, joka tuottaa kuvaa tai videota biologisesta näytteestä. Menetelmiä on molekyylitason kuvantamisesta kokonaisen……
Tämä artikkeli on osa Varsinais-Suomen liiton rahoittaman TKI-kompassi-hankkeen artikkelisarjaa, jossa tutustutaan yritysten tekemiin TKI-investointeihin. Revvity on kansainvälinen markkinajohtaja vastasyntyneiden sairauksien seulontajärjestelmissä. Niiden kehittäminen vaatii monenlaista osaamista – ihmisiä, jotka ovat sekä oman alansa huippuosaajia että uteliaita kokonaisuutta kohtaan. Työarjen merkityksellisyys on käsin kosketeltavissa Revvityn Turun yksikössä. Yksikkö kehittää ja valmistaa järjestelmiä, joilla seulotaan harvinaisia sairauksia vastasyntyneiltä. – Kehittämiemme järjestelmien avulla……
Turussa lanseerattu Women’s Health Hub Finland on merkittävien lääke- ja diagnostiikka alan yritysten, tutkijoiden sekä julkisten toimijoiden verkosto, joka vauhdittaa naisten terveyden edistämistä ja innovaatioita globaalilla tasolla. Kehitysyhtiö Business Turun koordinoima verkosto tähyää miljardiluokan vientimarkkinoille ja houkuttelee kansainvälisiä investointeja. Tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb osallistui verkoston lanseeraustilaisuuteen Turussa 22.5.2025. Liity mukaan vaikuttavaan verkostoon Women’s Health……