Tutkimusorganisaatiot ja yritykset kehittävät PARAS-hankkeessa yhdessä tutkimusideoita ja ratkaisuja Alustaekosysteemin skaalautuvuus helpottaa toimijoiden mahdollisuuksia levittäytyä globaaleille markkinoille Tavoitteena on auttaa yrityksiä löytämään teknologisia kehittämistarpeita ja arvioimaan käyttäjäkokemuksia tutkimuksen avulla Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteinen PARAS-hanke sai Business Finlandilta Co-Creation-rahoituksen. Sen turvin ryhdytään kehittämään pelillisyyteen ja älyteknologiaan perustuvaa ratkaisua, jota voidaan hyödyntää terveyden, oppimisen ja……
Metsäteollisuuden sivuvirtoja raaka-aineena hyödyntävä Montinutra Oy on saanut miljoonanan euron pääomasijoituksen Yhtiön tuoteideoista painopiste on tällä hetkellä Kuusikumi-uutteen kehitystyössä Kuusikumin raaka-aineena on kuusen sahanpuru Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring Oy on tehnyt pääomasijoituksen Montinutra Oy:hyn, joka valmistaa arvokkaita bioaktiivisia tuotteita metsäteollisuuden sivuvirroista. Metsä Spring sekä yksityiset sijoittajat investoivat yritykseen yhteensä noin miljoona euroa. Turku Science……
Meriteollisuuden innovatiivisuutta tukeva kasvuohjelma jatkuu jälleen koronahaasteiden helpotettua Koronasta huolimatta erityisesti kasvuyritykset odottavat ohjelman seuraavaa kierrosta Turku Science Park Oy:n muut palvelut ovat jatkuvasti alan toimijoiden käytettävissä Turku Science Park Oy:n Maritime Growth -kasvuohjelman seuraava kierros on siirtynyt myöhempään ajankohtaan. Uutta aikataulua ei ole vielä määritelty.Vuoden 2020 ohjelma siirtyi koronapandemian myötä ja uskoimme, että vuonna……
Virtuaalitodellisuuden, lisätyn todellisuuden ja tekoälyn tutkimukseen keskittyvä FIT Turku -osaamiskeskus avautuu Turun ammattikorkeakoulun tiloihin maaliskuussa FIT Turku on yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin yhteinen tutkimusympäristö Turun AMK on investoinut keskuksen laitteistoihin ja ohjelmistoihin noin puoli miljoonaa euroa Turussa avataan TechTurku Week -tapahtuman ”varaslähtönä” virtuaalitodellisuuden, lisätyn todellisuuden ja tekoälyn tutkimukseen keskittyvä FIT Turku -osaamiskeskus 5. maaliskuuta……
Eurooppalaiset digitaaliset innovaatiohubit ratkaisee syksyllä Euroopan Komissio Ehdolla ovat mm. Turun seudulle tärkeät HealthHub Finland ja Robocoast EDIH EU:n tavoitteena on jopa 200 hubin verkosto, joista Suomeen sijoittuisi enintään neljä Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut kahdeksan hakijaa jatkoon eurooppalaisten digitaalisten innovaatiohubien valintaprosessissa. Hubien tehtävänä on tukea yrityksiä ja julkista sektoria digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä ja käyttöönotossa….…
Turun yliopiston johtama PRIVASA-hanke kehittää tekoälymenetelmiä arkaluontoisten aineistojen turvalliseen hyödyntämiseen terveysalalla Hanke edistää terveysdataan pohjautuvaa kansainvälistä liiketoimintaa ja vientiä Mukana ovat yliopiston ohella myös mm. Turun AMK, VTT ja useita yrityksiä Business Finland on myöntänyt 3 miljoonan euron rahoituksen Turun yliopiston johtamalle PRIVASA-hankkeelle, joka kehittää tekoälymenetelmiä arkaluontoisten aineistojen turvalliseen hyödyntämiseen terveysalalla. Hankkeessa ovat mukana mm….…
Turkulainen insinööri- ja suunnittelutoimisto vastaa kahden Etelä-Intiaan nousevan rokotteiden tuotantolaitoksen suunnittelusta Ensimmäisen laitoksen on tarkoitus olla toiminnassa loppuvuonna 2021 Toinen koronarokotteiden tehdas valmistuu maaliskuussa 2022 Globaali kysyntä koronavirusrokotteista ylittää tarjonnan. Elomatic on mukana helpottamassa maailmanlaajuista pulaa COVID-rokotteista vastaamalla kahden rokotetuotantolaitoksen suunnittelusta Etelä-Intiaan. Esimerkiksi YK on korostanut koronapandemiassa Intian potentiaalia rokotevalmistajana. – Elomaticilla on toimipiste myös……
Happy Pro -niminen digitaalinen kampanja ammentaa Suomen maineesta maailman onnellisimpana maana Kampanjan tavoitteena on lisätä Lounais-Suomen tarjoamien uramahdollisuuksien kansainvälistä tunnettuutta korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden keskuudessa Turun mahdollisuuksista kertoo Jennifer Hunt, Bayerin Turun tuotantolaitoksen johtaja – Vuonna 2020 Suomi valittiin jo kolmatta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Suomi onkin parhaita maita yhdistää onnellinen elämä ja ammatillinen kehittyminen….…
TechTurku Week toteutuu tänä vuonna kymmenennen kerran Maaliskuun alun teemaviikko toteutuu nyt täysin virtuaalisena, mm. perinteinen ICT Showroom avautuu ICT-Cityn virtuaalisessa ala-aulassa Osaajien ja yritysten kohtaamiset ovat myös siirtyneet uusille digitaalisille kohtauspaikoille TechTurku Week (vuoteen 2019 asti Turku ICT Week) järjestettiin ensimmäisen kerran kolmipäiväisenä toukokuussa 2012. Tapahtuma on perustamisestaan lähtien ollut useiden uuden teknologian hyödyntämistä edistävien järjestöjen ja koulutusorganisaatioiden yhteinen ponnistus. Viikolle ajoitettujen tilaisuuksien tavoitteena on kannustaa yrityksiä ja työntekijöitä hyödyntämään teknologioiden tuomia uusia mahdollisuuksia. Tapahtuman koordinoinnista on……
Yrittäjiä ja yrityksiä palveleva seudullinen kehitysyhtiö Turku Science Park Oy sai viime vuoden lopulla päätökseen kokonaisvaltaisen palvelu-uudistuksen. Yrittäjille luvataan apua kaikkiin tilanteisiin – oli kyse sitten liiketoiminnan aloittamisesta, laajentamisesta ja kehittämisestä tai siitä luopumisesta. Turku Science Park Oy:n palvelut ovat tarjolla kaikille yrityksille ikään, kokoon tai toimialaan katsomatta. Tunnetuimpiin palveluihin kuuluu perustamisneuvonta, jossa vuonna 2019……