Naisten terveys on yksi maailman alirahoitetuimmista terveyden osa-alueista, kun globaalisti vain 1 % terveydenhuollon tutkimus- ja innovaatiopanostuksista kohdistuu naisspesifisiin sairauksiin onkologian ulkopuolella*. UNFPA:n pääjohtajan vierailu Turussa osoittaa, että Suomi profiloituu yhä vahvemmin maaksi, jonka naisten terveyttä edistävät innovaatiot ja tutkimus kiinnostavat kansainvälisesti. Yhdistyneiden kansakuntien väestörahaston (UNFPA) pääjohtaja Diene Keita vieraili torstaina 26. helmikuuta Turussa. Vierailunsa aikana……
Kontrox-teknologian vahva brändi on siivittänyt turkulaisyrityksen neuvotteluihin yhdistepuolijohdeteollisuuden isojen, kansainvälisten pelureiden kanssa. Kaupallinen läpimurto häämöttää korkeateholasereissa, mutta isoin bisnespotentiaali on tehoelektroniikassa. Tehokkaampia ja toimintavarmempia teollisuuslasereita. Kirkkaampia ja tarkempia älylaitenäyttöjä. Energiatehokkaampia datakeskuksia. Esimerkiksi tällaisiin vaikutuksiin tähtää turkulaisyritys Comptek Solutions. Yrityksen toiminnan ytimessä ovat yhdistepuolijohteet, kuten galliumarsenidi. Niitä käytetään huipputeknologian valmistamisessa silloin, kun piin ominaisuudet eivät riitä:……
Kansainvälinen kasvu alkaa usein ihmisistä, kulttuurien ymmärtämisestä ja rohkeista kohtaamisista. Kansainvälistymisen asiantuntijamme Heidi Saaristo on asunut ja työskennellyt neljässä eri maassa ja tehnyt 25 vuoden vaikuttavan työuran kansainvälisillä markkinoilla. Tässä kansainvälisyystentissä Heidi paljastaa, mihin hän lentäisi vaikka heti, miten jäät murtuvat kulttuurirajojen yli ja mikä kansainvälisessä työssä on hauskinta. Minkämaalainen olet sisimmältäsi? Olen vahvasti ensisijaisesti……
Kuivasilmätuotteisiin erikoistunut lietolainen Finnsusp valloittaa maailmaa yhdessä luotettavien kumppaneidensa kanssa. Uusi tehdas, laite- ja henkilöstöinvestoinnit sekä sinnikäs tuotekehitystyö luovat pohjan liikevaihdon tuplaamiselle jo lähivuosina. Lietolaisyritys Finnsuspissa eletään jännittäviä aikoja. Piilolinssinesteisiin ja kuivien silmien hoitotuotteisiin erikostuneella yrityksellä on käynnissä noin kuuden miljoonan euron investointihanke. Uusi tehdasrakennus on jo käytössä ja vanhaa remontoidaan tuleviin tarpeisiin. Kesällä 2026……
Turun seudun meriteollisuuden ja autonomisten järjestelmien huippututkimus, osaaminen sekä vahva yrityskenttä muodostavat ainutlaatuisen pohjan turvallisuus- ja kaksoiskäyttösektorin kasvulle. Business Turun koordinoima alan ekosysteemi ja sen verkostot rakentavat yrityksille konkreettisia edellytyksiä kasvaa kansainvälisesti ja löytää tuotteilleen uutta potentiaalia nopeasti kehittyvällä alalla. Suomalaisia yrityksiä kiinnostaa koko ajan vahvemmin liiketoiminnan kasvattaminen puolustus- ja turvallisuusalalle, kertoo puolustusteollisuuden pitkän linjan……
WTC Turun Kansainvälistymispalkinnon 2025 saaja, salolainen perheyritys Finnfoam Group on laajentanut ja kehittänyt rohkeasti toimintaansa maailmalla myös rakennusalan haastavina aikoina. Uusimmat investoinnit Ruotsissa, Liettuassa ja Saksassa lisäävät tuotantokapasiteettia huomattavasti. WTC Turku on myöntänyt vuoden 2025 Kansainvälistymispalkinnon salolaiselle perheyritykselle Finnfoam Groupille. Tunnustus myönnetään vuosittain varsinaissuomalaiselle yritykselle, joka on menestynyt kansainvälisillä markkinoilla, vaikuttanut merkittävästi maakunnan talouden kasvuun……
Tämä artikkeli on osa Varsinais-Suomen liiton rahoittaman TKI-kompassi-hankkeen artikkelisarjaa, jossa tutustutaan yritysten tekemiin TKI-investointeihin. GraphoGame, Eduten ja TearchersPRO vievät suomalaista koulutusosaamista maailmalle kunnianhimoisin tavoittein. Maininta Unicefin Learning Cabinetissa auttaa heitä erottumaan tuhansien opetusteknologiaratkaisujen joukosta. GraphoGamella, Edutenillä ja TeachersPROlla on paljon yhteistä. Ne ovat varsinaissuomalaisia opetusteknologiayrityksiä, joilla on hyvät mahdollisuudet menestyä maailmalla isosti. – Maailmalla on valtava tarve lukutaidon, laskutaidon ja……
10-vuotias kasvualusta Smart Chemistry Park on auttanut Turun seudun bio- ja kiertotalouden yrityksiä verkostoitumaan, saamaan rahoitusta ja kasvamaan. Vihreän siirtymän aikakaudella konsepti on ajankohtaisempi kuin koskaan. Smart Chemistry Parkin 10-vuotis- ja Kemiantalon 40-vuotisjuhlaseminaari järjestettiin torstaina 22.5.2025 Raisio Oyj:n pääkonttorilla ja Smart Chemistry Parkin Kemiantalolla Raisiossa. Business Turun ja yritysten yhdessä luoma Smart Chemistry Park on……
Tämä artikkeli on osa Varsinais-Suomen liiton rahoittaman TKI-kompassi-hankkeen artikkelisarjaa, jossa tutustutaan yritysten tekemiin TKI-investointeihin. Hammashoidon käsi-instrumenteissa riittää uutta keksittävää, sanoo LM-Dentalin tuotekehitysjohtaja Petri Aronkytö. Yrityksen uusin keksintö tähtää laadukkaampaan ienkirurgiaan. Markkinamahdollisuuksia on erityisesti Etelä-Amerikassa. Monelle hammaslääkärillekin tulee yllätyksenä, että LM-Dentalin tuotteet tehdään Suomessa. Yrityksen tuotekehitys, tuotteiden valmistus ja laadunvarmistus ovat saman katon alla Paraisilla, Varsinais-Suomen saaristossa. – Jos tuotannossa……
Tämä artikkeli on osa Varsinais-Suomen liiton rahoittaman TKI-kompassi-hankkeen artikkelisarjaa, jossa tutustutaan yritysten tekemiin TKI-investointeihin. Sauvolainen Pocadel auttaa loistoristeilijöiden arkkitehtejä toteuttamaan visioitaan toinen toistaan näyttävämmistä lasiseinistä ja -ovista. Tuotekehityksessä samaan pakettiin pitää saada keveys, palonkestävyys ja pitkä elinkaari. Sauvolaisella metsätiellä Varsinais-Suomessa ohikulkija törmää yllättäen kirkkaanpunaisiin tehdasrakennuksiin. Täällä Pocadel kehittää ja valmistaa kevyitä ja palonkestäviä lasiovia ja -seiniä muun muassa risteilyaluksiin……