Vahteruksen kasvutavoite on kunnianhimoinen. 12 prosentin vuosittaisella kasvulla liikevaihdon on tarkoitus vuosikymmenen loppuun mennessä kaksinkertaistua jo 200 miljoonaan euroon.
Terveysteknologiayritysten foorumi saavutti tiistaina tähänastisen osallistujaennätyksensä, kun teknologiakumppanuudet houkuttelivat mukaan jopa yli 70 ilmoittautunutta. Varta vasten lanseeratussa konseptissa, leirinuotiokeskustelussa, ääneen pääsivät todelliset alojensa huiput. Varhan hankintojen kumppanuusjohtaja Katariina Huikko, 2M-IT:n ratkaisupalvelujen liiketoimintajohtaja Arto Lehtokari sekä Attendon Länsi-Suomen aluejohtaja Heidi Noukka valottivat kukin osaltaan hankintojen ja yritysyhteistyön kenttää. Keskustelussa käytiin läpi niin julkisen kuin yksityisen puolen……
Turun seudun Energiaverkosto lähti viime perjantai-iltapäivänä vauhdilla käyntiin, kun osallistujia oli heti ensimmäisellä kerralla laajalla yritysskaalalla yli 60. Energinen puheensorina täytti Business Turun tilat ja vapaamuotoinen verkostoituminen jatkui tilaisuuden loputtuakin. Business Turun hallinnoimalle verkostolle povataan vaikuttavaa tulevaisuutta. Business Turku perusti tammikuussa 2025 Turun seudun Energiaverkoston, jonka tavoitteena on alueen yritysten elinvoimaisuuden parantaminen yhteistyön avulla. Verkosto……
Tämä artikkeli on osa Varsinais-Suomen liiton rahoittaman TKI-kompassi-hankkeen artikkelisarjaa, jossa tutustutaan yritysten tekemiin TKI-investointeihin. Naantalilainen erikoislasien valmistaja Kaune on varsinainen perheyritys. Se on pysynyt samassa suvussa jo kohta 110 vuotta, ja tällä hetkellä sitä vetää kolme sisarusta; Kalle Saksi on toimitusjohtaja, veli Mikko Saksi varatoimitusjohtaja ja sisko Rebecca Saksi vastaa hallinnosta ja henkilöstöstä. Äiti Anita Saksi johtaa puhetta hallituksessa….…
Tämä artikkeli on osa Varsinais-Suomen liiton rahoittaman TKI-kompassi-hankkeen artikkelisarjaa, jossa tutustutaan yritysten tekemiin TKI-investointeihin. Nopeasti kasvava ilmanvaihdon edelläkävijä Airfi suunnittelee ja valmistaa Raisiossa ilmanvaihtokoneita ja liesikupuja kansainvälisille markkinoille. Yhtiölle tuotekehitys on keskeinen osa toimintaa. Raisiolaisen Airfin visio on kova. Se haluaa innovatiivisilla tuotteillaan muuttaa ilmanvaihtoalaa kansainvälisesti. Toiminnan keskiössä on tuotekehitys, jossa mennään kestävyys ja laatu edellä. Arifin valmistamat tuotteet……
Parainen on liittynyt mukaan Business Turun ja alueen kuntien yhteistyöhön yritysten alueelle sijoittumisen edistämiseksi. Tänään allekirjoitetun yhteistyösopimuksen mukaan Parainen ostaa jatkossa Business Turulta niin sanottuja invest-in-palveluja. ”Parainen on jatkossa mukana, kun tarjoamme alueelle houkuteltaville yrityksille investointikohteita. Teemme myös yhdessä Paraisten kaupungin invest-in-valmiuksien kehittämistä kaikilla toimialueilla ja tarjoamme kaupungin käyttöön yhteytemme keskeisiin sidosryhmiin kuten Business Finlandiin,……
Uuden yrityksen perustamisneuvonta on siirtynyt 1.1.2025 Business Turulta kunnille. Saat apua yrityksen perustamiseen jatkossa omalta kunnaltasi. Lisäsimme kuntakohtaiset yhteystiedot ajanvaraussivullemme. Miksi muutos on tehty? Valtakunnallisen TE24-uudistuksen myötä julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta. Samalla myös yritysten perustamisneuvonta siirtyy Business Turulta kuntien omille työvoimapalveluille. Lisätietoja uudistuksesta ja kuntien tarjoamista palveluista löydät Turun työllisuusalueen verkkosivuilta….…
Tämä artikkeli käynnistää Varsinais-Suomen liiton rahoittaman TKI-kompassi-hankkeen artikkelisarjan, jossa tutustutaan yritysten tekemiin TKI-investointeihin. Varsinais-Suomessa on vahvat lähtökohdat kasvulle. TKI-investoinneissa (tutkimus, kehitys ja innovaatio) maakunta sijoittuu kuitenkin vasta neljännelle sijalle maan muiden kasvukeskusten jälkeen, selviää Varsinais-Suomen Liiton ja Business Turun järjestämässä tilannekatsauksessa. TKI-panostusten nostaminen toisi alueelle kestävää kasvua ja vahvistaisi yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Vaikka Suomi on……
Business Turun koordinoima Suomen terveys- ja hyvinvointialan asiantuntijoista koostuva digitaalinen innovaatiokeskus HealthHub Finland on voittanut parhaan toteutuneen digitalisaatiohankkeen palkinnon tänään 27.11.2024 Brysselissä. Digital Skills -kategoria oli jaetuista EDIH-verkoston palkinnoista tavoitelluin. Hankkeessa Itä-Suomen Yliopisto ja Kuopio Healthin Kimmo Solehmainen toteuttivat yhdessä Thinglink Oy:n kanssa AI-pohjaisen sisällöntuotanto-ominaisuuden Thinglinkin digitaaliseen palveluun. Thinglink tarjoaa digitaalisia koulutusratkaisuja fyysisissä toimintaympäristöissä, esimerkiksi……
WTC Turku myönsi vuoden 2024 Kansainvälistymispalkinnon Signode Finland Oy:lle perjantaina 22. marraskuuta järjestetyssä tilaisuudessa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa. Signode Finland Oy on erinomainen esimerkki varsinaissuomalaisesta yrityksestä, joka on kasvanut pienestä perheyrityksestä globaaliksi toimijaksi. Yrityksen juuret ulottuvat vuoteen 1972, jolloin Matti Haloila perusti metallialan yrityksen Mynämäen Luhdan kylään. Merkittävä käännekohta oli vuonna 1983, kun yritys toi……