09.09.2016

Rebootataan Turku ja Suomi!

"Tarve uusien verkostojen rakentamiseen ei ole koskaan ohi. Meidän tehtävämme löytää tai rakentaa uusia verkostoja korostuu tulevaisuudessa”, pohtii yhtiömme uusi toimitusjohtaja blogikirjoituksessaan.

Olisikohan nyt aika muistella meriklusterin rakennemuutosta noin kuuden vuoden takaa? Niin kansallisen työryhmän, monen median kuin kaikenlaisten asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, kuinka meriteollisuus Suomessa on auringonlaskun ala. Samaan torppaukseen on Suomessa joutunut milloin metsäteollisuus, milloin koko valmistava teollisuus – puhumattakaan lääke- ja diagnostiikka-alan rahoituksen leikkaamisista reilu kymmenen vuotta sitten. Mikä meitä oikein vaivaa? Meyer Turku Oy ilmoitti juuri kahden uuden loistoristeilijän rakentamisesta. Tilauskirjat ovat täynnä vuoteen 2022 saakka, pisin aika muuten telakan historiassa.  

Olimme kesällä Suomi-Areenassa mukana käynnistämässä työ- ja elinkeinoministeriön sekä Tekesin lanseeraamaa Reboot Finland -hanketta, jolla tavoitellaan nimensä mukaisesti Suomen uudelleenkäynnistämistä. Kun Suomi ensi vuonna täyttää 100 vuotta, tulisi Suomessa olla käytynä vähintään 100 hackathonia. Kyse on siis uusien tapojen löytämisestä, ketteryydestä, uudesta liiketoiminnasta, verkostojen rakentamisesta ja tietynlaisesta avoimuudesta. Nämä hyveet tai arvot ovat helposti myös uudistuvan Turku Science Park Oy:n toiminnan pohjana.

Ei ole kuitenkaan helppo aina uusiutua, aina kaivaa takataskusta jotakin uutta. Sitä meiltä kuitenkin nyt odotetaan. Ajattelen omaa työyhteisöämme kuin yhteiskuntaa pienoiskoossa. On kokemusta, asiantuntemusta, nuoruuden innokkuutta, yritteliäisyyttä, luovuutta ja taiteellisuutta, rohkeutta, myyntihenkisyyttä, kohteliaisuutta, sosiaalisuutta ja energiaa. Kaikki menestymisen edellytykset ovat omissa käsissä. Niin se on yrityksissäkin, kuten myös suomalaisessa kesäurheilussa.

Tarve uusien verkostojen rakentamiseen ei ole koskaan ohi. Meidän tehtävämme löytää tai rakentaa uusia verkostoja korostuu tulevaisuudessa. Olemme jo käynnistäneet uusia verkostoja, kuten Turku Future Technologies, Smart Chemistry Park ja Smart City. Haluamme kehittää toimivia verkostoja uudelle tasolle luomalla Life Science -kiihdyttämön. SparkUpissa on käynnistynyt startup-yhteisö. Potkurin palveluita kehitämme yhdessä yksityisten palvelujen kanssa. Businessenkelit tarvitsevat vahvemman verkoston alueellemme. Elämysteollisuus pelien, elokuvien ja matkailun osalta ovat kehityksen keskiössä. Digitalouden tuominen kaikkeen toimintaan vie meidät edelläkävijöinä seuraavaan kuudenteen aaltoon. Olkaa siis mukana kimpassa rakentamassa yhtä maailman tehokkaimmista alueellisista verkostoista. Yhdessä me kytkemme sen myös muuhun maailmaan.


Niko Kyynäräinen
Kirjoittaja aloitti uudistuvan, Turun Seudun Kehittämiskeskuksen henkilöstöllä ja toiminnoilla vahvistetun Turku Science Park Oy:n toimitusjohtajana 1.7.2016. 

Blogi on luettavissa myös www.turkusciencepark.com